SyksyStartti 2018

100Sykkeen 8 vko:n SyksyStartti alkaa 1.10. tule mukaan!

Tuntuuko siltä että olisi aika parantaa hieman kuntoa? Vai pitäisikö saada muutama ylimääräinen kilo karistettua? Vai olisiko aika herättää piilossa majailevat lihakset?

Oli tavoitteesi mikä tahansa, olet mies tai nainen, kuntotaso huono tai hyvä, nyt on hyvä hetki lähteä mukaan parantamaan terveyttäsi 8:vko:n jaksolle! Autamme sinua eteenpäin huikealla SyksyStartti tarjouksella. Hinta vain 149€ (norm. 290€) 

Saat kaiken tämän:

Oman TREENIOHJELMAN toiveidesi ja tavoitteidesi mukaisesti. Fysioterapeuttimme / PhysioTrainerimme laativat sinulle treeniohjelman jonka, voit toteuttaa vaikka kotona, ulkosalla tai kuntosalilla. Ohjelma suunnitellaan sinun kuntotasi ja tavoitteidesi mukaisesti.

Liikkumisen tueksi suunnittelemme sinulle RAVINTO-OHJELMAN eli saat tarkan ohjeistuksen miten/mitä tulisi syödä, että pääset tavoitteesi. Ohjelmaan tehdään tarvittavia muutoksia jakson aikana.

Tanita KEHONKOOSTUMUSMITTAUS ennen jakson alkua, joka kertoo mm. kehon metabolisen iän suhteessa kalenteri-ikään, kehon rasvaprosentin sekä erotellaan sairastumisriskin kannalta tärkeä sisäelinten ympärille kertyneen rasvan määrä. Laite arvioi myös lihasmassan määrän, nestetasapainon, luuston massan ja kalorinkulutuksen. Tämä antaa meille tärkeää tietoa hyvinvoinnistasi. Mittaukset tehdään Porissa (100Syke).

Saat myös halutessasi treenisi tueksi KUNTOSALIKORTIN Porissa sijaitsevalle 100Sykkeen upealle kuntosalille vain 15 euron lisähintaan. Eli 8vko:n kuntosalikortti vain 15 euroa. Kuntosali käytössä joka päivä klo. 5.00-23.00.

SÄHKÖPOSTI TUKI 8 vko:n jakson ajaksi. Seuraamme edistymistäsi, teemme tarvittavia muutoksia ja motivoimme sinua saavuttamaan tavoitteesi.

Aloitamme 1.10.2018 ja jakso kestää 8 vko:a. Ilmoittaudu heti mukaan, lunasta paikkasi verkkokaupastammme tai s-postilla kanssammekuntoon@gmail.com tai puhelimitse 044 976 5968. Nyt on hyvä hetki lähteä mukaan syksyn tarjoushintaan 149€ (ovh. 290€). Maksuvälineenä käyvät myös SMARTUM, E-PASSI tai muut tyky kortit/setelit, jos haluat maksaa näillä niin lisätietoja 044 976 5968.

Lisäohjeet ja kirjallisen kartoituskyselyn tavoitteistasi, ravinnosta ja liikkumisesta lähetetään sinulle ilmoittautumisen jälkeen sähköpostilla. Tämän perusteella sunnittelemme henkilökohtaisen ohjelmasi. Tervetuloa voimaan paremmin kanssamme.


Ostoskorisi on tyhjä

Toimitusehdot

Nämä toimitusehdot ovat voimassa 1.12.2016 alkaen.

Verkkokauppa

JokiFysio Oy / 100Syke
Isolinnankatu 22 A
28100 Pori

044 976 5968
satasyke@satasyke.fi
satasyke.fi
2676882-7

Kauppa myy tuotteita täysi-ikäisille yksityishenkilöille. Tuotteiden hinnat sisältävät arvonlisäveron. Pidätämme oikeuden hintojen ja toimituskulujen muutoksiin.

Tilaaminen

Tuotteet tilataan verkkokaupassa siirtämällä ne ostoskoriin ja maksamalla ostoskorin sisältö verkkomaksupalvelussa. Kaikki asiakastiedot käsitellään luottamuksellisesti. Tilatessasi verkkokaupasta sinun edellytetään tutustuneen ja sitoutuneen kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihin.

Maksaminen ja maksutavat

Maksupalvelun tarjoaa Checkout Finland Oy, jonka kautta maksuvaihtoehtoina toimivat verkkopankkimaksut.

Tilaus- ja maksuvahvistus

Kun olemme vastaanottaneet tilauksesi, lähetämme sinulle välittömästi sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näkyvät tilaustietosi. Tarkasta aina tilausvahvistuksen sisältö. Jos sinulla on kysyttävää, ota heti yhteys asiakaspalveluumme. Säästä tilausvahvistus mikäli joudut ottamaan yhteyttä asiakaspalveluun. Asioidessasi asiakaspalvelussa pidä aina mahdollinen asiakasnumerosi ja tilausnumerosi saatavilla. Tarkasta aina, että paketin sisältö täsmää tilausvahvistuksessa olevien tuotteiden kanssa.

Asiakaspalveluumme saat yhteyden seuraavilla tiedoilla:

JokiFysio Oy / 100Syke
Isolinnankatu 22 A
28100 Pori

044 976 5968
satasyke@satasyke.fi
satasyke.fi
2676882-7

Toimitustavat ja -kulut

Toimituskulut sisältävät posti- ja pakkauskulut. Esitämme ostoskorissa arvion tulevista toimituskuluista ensisijaisen käytössä olevan toimitustavan mukaan. Tarkat toimituskulut näet valittuasi tilaukselle haluamasi maksu- ja toimitustavat. Käytössä olevat toimitustavat riippuvat ostoskorin sisällöstä ja yhteispainosta. Voit valita kassalla käytössä olevista toimitustavoista sinulle parhaiten sopivan vaihtoehdon jonka yhteydessä tarkka toimituskulu on esitetty.

Toimitusaika

Yleisimmät toimitusaikamme Suomeen vaihtelevat tilauksesta ja toimitustavasta riippuen. Poikkeukset toimitusaika-arvioihin on kerrottu, jos ostoskorissa on varastosta loppuneita tuotteita ja ilmoitamme myös mahdollisista viivästyksistä teille välittömästi tilaamisen jälkeen. Kaikki verkkokaupan kautta tehdyt ostokset käsitellään ja toteutetaan viipymättä vastaanoton aukioloaikojen puitteissa.

Emme vastaa ylivoimaisen esteen aiheuttamista viivästymisistä tai viivästysten aiheuttamista välillisistä haitoista. Verkkokauppa tiedottaa sivuillaan poikkeavista toimitusajoista.

Palautusehdot

Peruuttamisoikeus

Teillä on oikeus peruuttaa tämä sopimus 14 päivän kuluessa syytä ilmoittamatta. Peruuttamisen määräaika päättyy 14 päivän kuluttua siitä, kun viimeinen tavaraerä on vastaanotettu tai ladattavien tuotteiden kohdalla tilauksen vastaanottohetkestä.

Peruuttamisoikeuden käyttämiseksi teidän on ilmoitettava meille päätöksestänne peruuttaa sopimus yksiselitteisellä tavalla (esimerkiksi kirjeellä postitse tai sähköpostilla). Voitte käyttää myös tulostettavaa palautuslomakettamme, mutta sen käyttö ei ole pakollista.

Peruuttamisen määräajan noudattamiseksi riittää, että lähetätte ilmoituksenne peruuttamisoikeuden käytöstä ennen peruuttamisajan päättymistä.

Peruuttamisen vaikutukset

Jos peruutatte tämän sopimuksen, palautamme teille kaikki teiltä saamamme suoritukset, myös toimituskustannukset (paitsi lisäkustannuksia siitä, että olette valinnut tarjoamastamme edullisimmasta vakiotoimitustavasta poikkeavan toimitustavan), viivytyksettä ja joka tapauksessa viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen saatuamme. Suoritamme palautuksen sillä maksutavalla, jota olette käyttänyt alkuperäisessä liiketoimessa, ellette ole nimenomaisesti suostunut muuhun, ja joka tapauksessa siten, että teille ei aiheudu suoritusten palauttamisesta kustannuksia.

Teidän on lähetettävä tavarat takaisin viivytyksettä ja viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen tekemisestä. Määräaikaa on noudatettu, jos lähetätte tavarat takaisin ennen kyseisen 14 päivän määräajan päättymistä.

Olette vastuussa vain sellaisesta tavaroiden arvon alentumisesta, joka on seuraus- ta muusta kuin tavaroiden luonteen, ominaisuuksien ja toimivuuden toteamiseksi tarvittavasta käsittelystä.

Lunastamaton paketti

Lunastamatta jättäminen ei ole sama asia kuin palautus tai peruutus. Lunastamatta jätetystä paketista, josta ei ole tehty erillistä peruutusilmoitusta, perimme toimituskustannukset.

Ongelmatilanteet

Mikäli tuote on kadonnut tai vioittunut kuljetuksen aikana tai se ei muuten vastaa tilaustasi, tulee sinun ilmoittaa virheestä viimeistään 14 päivän kuluessa kirjallisesti Peruutusoikeus ja palautusehdot -kohdassa mainittuun osoitteeseen tai soittamalla yhteystiedoissa mainittuun puhelinnumeroon. Jos paketti on selvästi vaurioitunut kuljetuksessa, teidän täytyy tehdä välittömästi asiasta reklamaatio valitsemanne toimitustavan kuljetusyhtiölle.